Tervetuloa sivustolleni. Täältä löydät mm. blogini, linkkejä ja jatkossa mahdollisesti myös muuta materiaalia, jotka olen kokenut hyödyllisiksi, tai muuten vain kiinnostavaksi sukututkimusta aloittavana harrastajana.
Pyrin pohjaamaan sisällön faktoihin. Samalla kuitenkin, koska kyseessä ei ole tiedejulkaisu, pidätän oikeuden käyttää kirjoituksissani lähteenä myös Wikipediaa, toisia blogeja, ja muitakin tarkastamattomiakin, ei aina niin virallisia lähteitä. Aihepiiritkään eivät ole rajattuna vain (geneettiseen) sukututkimukseen, vaan kirjoitan ennemminkin periaatteella mikä mieleen tulee. Onhan kuitenkin historia itsessäänkin jo niin kiehtova aihe.
Vastuu tiedon oikeelliseksi kokemisesta on siis lukijalla. Mahdollisista virheistä toki sopii tiedottaa vaikka yhteydenottolomakkeen kautta.
Kirjoittaja on digituottaja, joka harrastaa mm. tavoitteiltaan melko vaihtelevaa lihaskuntoharjoittelua, lukemista, turhan tiedon keräilyä, internettiä sekä uusimpana lisäyksenä geneettistä sukututkimusta.
Tämän sivuston omasta alkuhistoriasta voit lukea lisää näistä kahdesta blogikirjoituksestani:
Kaiken takana on viikingit?
Geneettinen sukututkimus – ensiaskeleet