Sukututkimusta aloittavia varoitellaan monasti siitä, että kaikki vastaantuleva tieto ei välttämättä ole mieleistä tai mukavaa. Täysin aiheesta.
Vaikka olen omien sukuselvitysteni osalta vasta alussa, tiedossa on nyt jo kaksi sukulaista, joiden kuolinsyy on mestattu, tarkoittaen ampumalla teloittamista. Tässä kirjoituksessa keskityn isoisotätiini Lyydiin.
Hän oli yksi n. kahdesta ja puolesta tuhannesta Suomen sisällissodan 1918 naiskaartilaisesta. Naiskaartin kokonaismäärän arvioiden vaihdellessa välillä 1440 – 2600 henkilöä.
Monet naiskaartilaiset olivat aikaansa nähden hyvin radikaaleja naisia, jotka halusivat muutosta omaan asemaansa suomalaisessa yhteiskunnassa.
Uskon kuvauksen pätevän myös isoisotätiini. Olihan pelkästään se, että nainen on kolmikymppisenä yhä sinkku (tai ainakin siviilisäädyltään naimaton & lapseton) ja värväytynyt kenties vieläpä vapaaehtoisesti sotilaaksi, hyvin harvinaista silloin. Kun saisipa sotilasosuudesta nykyaikanakin vähintään kulmienkohotuksen aikaiseksi niissä ns. lähikulmien juorujenvaihdossa. Ainakin pienemmillä paikkakunnilla.
Syy, miksi myös arvailen vapaaehtoisuutta, on että naiskaartilaisten keski-ikä oli vain 20 vuotta, mukana jopa 15-vuotiaita pakolla värvättyjä lapsisotilaita. Lyydi oli kuollessaan kuitenkin ’jo’ 31-vuotias.
Ainoa taustatarina, mitä hänestä muuten tiedän ainakin toistaiseksi, on että Lyydi lähti parikymppisenä Huittisista Tampereelle piikomaan.
Naiskaarti 1918
Suomen sisällissota kärjistyi tammikuun 1918 lopussa sisällissotaan, maan jakautuessa kahtia punaiseen ja valkoiseen Suomeen. Punaisten Punakaartin taisteluvahvuudesta kolme prosenttia oli naisia.
Naiskaartista on olemassa jopa erillisiä legendoja:
Kumoukselliset olisivat voittaneet, jos kaikki olisivat sotineet kuin naiset.
Naiskaarti omasi myös lukuisia nimityksiä, kuten housukaarti ja susinartut.
Naiskaartit syntyivät alkujaan oma-aloitteisesti niihin liittyneiden naisten toimesta, kun työväenliikkeessä aktiivisesti mukana olleet naiset halusivat myös itse toimia vallankumouksen hyväksi. Moni liittyi siis mukaan aatteen vuoksi. Ainakin Tampereen naiskaarti perustettiin työläisnaisten omasta aloitteesta.
Myöhemmin osa naiskaartista pakkovärvättiin, ja osa liittyi mukaan vain rahasta. Parhaimmillaan kun palkaksi luvattiin 15 markkaa päivässä, eli ammattityömiehen sen aikainen ansio.
Naiskaartien kokonaistappiot olivat arviolta 755 kuollutta. Taisteluissa kaatui 130 naista, 460 teloitettiin ja vankileireillä menehtyi muuten 80. Muilla tavoin kuoli 30. Kuolleiksi jouduttiin julistamaan 180 naista, koska virallista tietoa heidän menehtymisestään ei saatu. Vankileirien teloitukset ovat asia, jonka kiellettiin pitkään edes tapahtuneen. Sitä alettiin tilastoimaan enemmän vasta 1990-luvulla.
Isoisotätini kuolinaika ja -paikka on sentään kai suunnilleen tiedossa; mestattu huhtikuussa 1918 Loimaalla.
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 2471
Lähteitä & lisää luettavaa:
Helena ja Elli teloitettiin Lahdessa 1918: Punaisten naiskaartilaisten kova kohtalo
”Susinartut” – Naiset punakaartissa 1918
Koskesta voimaa – Naiskaartilaiset Tampereen taisteluissa
Suomen sisällissota
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411