Marja Pirttivaara: Juuresi näkyvät – Geneettisen sukututkimuksen ABC on sukututkimuksen harrastajille suunnattu perusteos, ja mainio johdanto aiheeseen. Sisältäen niin käytäntöä, sukututkimussanastoa, kuin teoriaa.
Selkeästi aihealueittain jaoteltu, vuonna 2017 julkaistu parisataa sivuinen kirja on lajissaan ensimmäinen kotimainen opas, ja sopii niin itseopiskeluun kuin kurssimateriaaliksi. Juuresi näkyvät lähtee liikkeelle geneettisen sukututkimuksen perusteista, eli mitä DNA on, ja mitä kaikkea tietoa se voi tarjota perimästämme ja juuristamme.
Marja Pirttivaara kertoo kirjoittaneensa kirjan periaatteella läheltä kauas. Eli kuten myös sukututkimuksessa kannattaa edetä – tutusta tuntemattomaan.
DNA-testit sukututkimuksen apuna
Kirjassa käydään läpi myös tarjolla olevia testauspalveluja sekä sitä, mikä testaustapa kannattaa valita. Kuten esimerkiksi josko ensisijaisena tavoitteena on löytää mahdollisimman monta uutta sukulaista, silloin niin sanottu etäserkkutesti, eli kaikista sukulinjoista kertova, vain pientä osaa kromosomistossamme testaava autosomaalitesti lienee paras valinta.
Jos taas geneettinen perimä on ensijainen kiinnostuksen kohde, sopivampi testaustapa on isälinja- eli Y-DNA -testi (miehille), tai äitilinja- eli mitokondrioDNA -testi (naisille). Testit on jaoteltu sukupuolen mukaan, koska miehillä löytyy perimässään sekä Y ja X -kromosomit, naisilla taasen XX.
Y-kromosomi on sukukromosomi, joka tekee ihmisestä biologisesti miehen. Lähes muuttumattomana isältä pojalle siirtyvän Y-kromosomin avulla voidaan saada selville niin isälinjaisia sukulaisuuksia, kuin aika-arvioita siitä, milloin sukulinjat ovat haarautuneet.
Perinteisen patriarkalistisen maailmankuvan myötä äitilinjojen osalta tietämys on ollut aina vähäisempi, myös kirjallisissa dokumentaatioissa, kuten kirkonkirjoissa. Siinä missä esikoispojan syntymä antoi aihetta suureen juhlaan, tyttöjen osalta asenne oli usein se turhan perinteinen ’Tyttö tuli, tyhjä tuli.’
Geneettinen sukututkimus on kuitenkin antanut tähänkin uusia mahdollisuuksia. Jokaisella ihmisellä isäehdokkaiden joskus jopa vaihdellessa, on kuitenkin vain yksi ainoa biologinen äiti. Ja siten se niin tärkeä, ja samalla täysin yksiselitteinen äitilinja on vihdoin selvitettävissä mtDNA-testin kautta pitkällekin.
Mikään ei tietty estä tekemästä useampaakin eri testiä! Moni aloittaa yksinkertaisemmalla, ja edullisemmalla serkkutestillä, mutta koska harrastus helposti vie mennessään, päätyy tekemään myöhemmin myös kattavamman kartoituksen. Kannattaa kuitenkin huomioida, että geneettinen sukututkimus vain täydentää perinteistä sukututkimusta, eikä siten korvaa sitä.
Suomalaisten erikoislaatuinen geeniperimä
Kirjassa on myös yksi luku omistettuna suomalaisten alkuperälle. Joka nykytiedon valossa on ainutlaatuinen; sen lisäksi, että eroamme perimältämme paljon eurooppalaisista, myös Suomen sisäiset väestön geeniperimän erot ovat suuret. Itäsuomalaisten perimä kun eroaa länsisuomalaisten perimästä enemmän kuin esimerkiksi englantilaisten perimä saksalaisesta.
Toisena paikallisena erikoisuutena se, että suomalaisista miehistä noin 60 prosenttia on isälinjaltaan N-haploryhmää. Tähän samaan haploryhmään kuuluvat myös kenties jopa hieman yllättävästi vanhimmat venäläiset ruhtinassuvut, eli ns. Rudikiset sukuhaarat. Joiden kantaisäksi sitten taas spekuloidaan varjagiruhtinas Rurikia. Varjagin ollessa nimitys idäntietä matkanneille viikingeille. Tämän äärimmäisen kiehtovan, ainakin jollain tavoin itsellekin potentiaalisen sukuhaaran ollessa inspiraatio sille, että itse geneettisestä sukututkimuksesta kiinnostuin.
Juuresi kertovat sisältää myös kattavan lähdeluettelon sekä muita kirjavinkkejä. Se antaa myös opastusta testeissä saadun tuloksen tulkitsemiseen, ylläpitämiseen sekä seuraamiseen. Ohessa käydään luonnollisesti myös läpi vaihtoehtoja, mihin saadun tiedon voi tallentaa, ja miten käyttää sitä hyväkseen omassa sukututkimuksessa.
Marja Pirttivaara
Kirjoittaja Marja Pirttivaara on suomalainen fysiikan tohtori ja MBA (sosiaali- ja terveysjohtaminen). Hän tekee vapaaehtoistyötä geneettisen sukututkimuksen ja genomitiedon parissa, ja on ylläpitäjänä Family Tree DNA (FTDNA) Suomi DNA -projektissa, sekä Suomi DNA-Facebook-ryhmässä. Hän myös opettaa sukututkimusta lukuisilla kursseilla ympäri Suomea.
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 2471
Linkki kustantajan kirjaesittelyyn
Siltala: Marja Pirttivaara – Juuresi näkyvät. Geneettisen sukututkimuksen ABC
DNA-testiGeneettinen sukututkimusHaploryhmätRurikSukututkimus
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411
Deprecated: Function get_magic_quotes_gpc() is deprecated in /home3/virtualfi/public_html/suku.virtual.fi/wp-includes/formatting.php on line 4411